Tinka niiiiiiiin pitää kamerasta.. :)

Tämä jo vähän näyttää oikeammalta.

Pikkuhetki vierähtänyt kirjoittamisesta, mutta sitä sattuu. Kaikenlaista. Itsekullekin.

Kesä on mennyt juostessa, juoksuttaessa ja metsässä rämpiessä. Ja kentillä oppimassa. Tinkan kanssa ollaan treenattu tottista, tai siis lähinnä minä olen treenannut että miten Tinkasta saa enemmän irti. Ja kyllä se hetkittäin näyttää oikeastaan jo hienoltakin!

Ajatus on siis ollut se, että opettelen keinoja, joilla saan Tinkan parempaan mielentilaan treenissä, opettelen lukemaan koiraa jotta saan sen pidettyä hyvässä mielentilassa ja opettelen lopettamaan treenin ajoissa. Haukkumista on lisätty entisestään - siis Tinkaa haukkuu minua ja minä opettelen väistämään sitä. Että siis Tinka saisi dominoida minua. Edes jossain. Kotona raukka on aika tossun alla... Toimii, mutta en vielä osaa painostaa sopivasti, että saan irti juuri sen mitä haluan. Lujaahan Tinkaa ei voi painostaa, puhutaan siis siitä, että mihin kohtaa minä katson ja nojaanko nyt 5 senttiä vai kenties 10 senttiä eteenpäin vai taakse. Haukusta saan silloin tällöin sellaisen kuin tahdon, mutta en vielä tarpeeksi usein. Luovutan ja palkkaan turhan helposti. Pitäisi luottaa, että sieltä se nousee.

Haukuttamisesta on seurannut nyt sitten se, että aina kun tulen kotiin niin meillä haukutaan, ulvotaan ja jodlataan. Ennen vain noita kahta jälkimmäistä. Ja isäntää Tinka komentaa aika näppärästi lenkille lähtiessä. Onneksi isäntä juoksee/pyöräilee sen verran lujaa, että loppuu se haukkuminen. Hih!

Ja leikittykin on. Sekin hetkittäin sujuu, varsinkin nyt kun kelit ovat viilentyneet. Tinkahan melkein villiintyi ensimmäisenä syksyn viileänä päivänä.

Jälki on kehittynyt keppien ilmaisun osalta huimasti viime kesästä. Tinka ilmaisee kepit varmalla maahanmenolla ja etsii jäljeltä juuri keppejä - ei mitään muuta. Paitsi että viimeksi söi kyllä parit jäniksenpapanat ennekuin ehdin kieltää... Keppien kanssa Tinkasta on tullut tosi sitkeä - kahdelta viimeiseltä peltojäljeltä ei ole jäänyt yhtään keppiä nostamasta. Hurei! Kulmat on pikkuisen liian epätarkat, mutta nenä pysyy maassa. Sitä lähdetään hiomaan seuraavaksi. Nameja ei jäljellä ole, Tinkan ajatus tuntuu katkeavan ruokaan. Varmaan joku Homer Simpson geeni "ruokaa, makkaraa, maksalaatikkoa", joten ruoka tulee vain kepeiltä.

Jaa-a. Ja seuraava päivitys sitten joulukuussa...

psst. Ja aivan karsea pentukuume edelleen. Huoh.

Jokohan se alkaisi olla aika suunnitella vähän tulevaa kesää...hmm...

Lenkkeily on ollut pinnalla talven ajan ja nyt pisimmillään käydään jo 12 kilsan lenkkejä Tinka valjaissa. Pidemmät lenkit suunnittelen niin, että Tinka saa juosta vapaana. Enkä minä anna se koko aikaa vetää - silloin vaan kun en itse jaksa juosta. :)

Tottiksen treenaamiseen tulee tehoputki, kun ryhdymme pitämään BH kurssia. Se varmasti vähän motivoi minuakin eri tavalla. Tänään käytiin jo laskettelurinteen parkkiksella tottistelemassa ja meni hienosti. Pientä häiriötä otti tutun ihmisen lautaillessa ohi, mutta muuten kontakti oli tiivis. Liikkeistä pulmallisin on tällä hetkellä seisominen, sekin lähinnä toko liikkeenä tehtynä (tai siis istumasta seisomaan tai maasta seisomaan - onko ne edes mitään toko liikkeitä...). Seuraamisesta seisominen on ok. Luoksetuloon tarvitaan taas tarkkuutta, loppuasento on pikkuisen vino. Seuraaminen on rentoa ja kivaa, tiiviyttä kääntymisiin ja tarkkuutta seuraamispaikkaan niin hyvä tulee.

Kävin Vihdissa katsomassa IPO MM-joukkueen treeniä ja onhan ne ihan älyttömän hyviä.

Lukeminen on jäänyt vähemmälle, nyt menossa Korrien uusi kirja ja Piritta Pärssisen paksu opas tilattu, "Naksutinkoulutusta koirallesi" on seuraavana vuorossa. Että jospa näillä eväillä eteenpäin.

Ihan pikkuista (!!!) pentukuumetta virittelee - naapurin laikan pennutkin tuntuivat ihan sopivilta - huoh.

Noniin!! Nyt alkaa tassuasia olla sillä mallilla, että voi lähteä ihan treeneihin. Sopivasti tuli tuota luntakin... Juoksemassa on jo käyty pariin otteeseen. 4-5 kilsaa menee ihan ok, vaikka ei se juoksu minusta ihan Tinkamaiselta - rennolta ja letkeältä - näytä. Jumeja siellä varmaan tassun aristamisen takia on ja niitä on hoidettu irtolenkeillä metsässä. On nimittäin meidän sivutiet aika järkyn liukkaat ja kaltevat.

Tinka on ollut mukana talliporukan lenkeillä pariin otteeseen ja on se vaan helppo: pienistä kropan vinkeistä tajuaa minne käännytään ja ei yhtään julmaile mukana oleville koirille tai hänkslää ihmisten kanssa. Niska pitkänä jolkottaa. Eipä tarvitse minun muuta kuin nostella jalkoja. :)

Joten treenaamaan, jihaa!

Niin...kisoihin ilmoittauduttiin. Aamulla oli auto pakattuna, eväät valmiina ja Tinka päätti aloittaa juoksut. Olihan se tiedossa, että ne alkava, mutta että juuri kisa-aamuna. Rähmä. Menin siis itsekseni ja loppujen lopuksi päädyin matkustamaan jälkituomarin autossa, mikä oli kyllä antoisaa. Onpahan yhdet kisat käyty, joskin ilman Tinkaa.

Seuraaviin kisoihin siis tähtäin ja eiköhän Tinka jotenkin onnistu telomaan tassun niin että antura on ihan halki. Nyt kolmatta viikkoa parannellaan, eikä edelleenkään askeleen ole puhtaat. Juu, että näillä mentiin tämä syksy. Ehkä me ei sitten oltu ihan valmiita kisoihin vielä.

Kävin myös seuraamassa voittajaluokan jälkikisojen tottista ja ohhoh. Taitaa tosiaan olla niin, että töitä on vielä tehtävä. Jospa tuo tassu paranisi ensin kunnolla, niin sitten pääsee treenaamaan. Sitä odotellessa.