Pikkuhetki vierähtänyt kirjoittamisesta, mutta sitä sattuu. Kaikenlaista. Itsekullekin.

Kesä on mennyt juostessa, juoksuttaessa ja metsässä rämpiessä. Ja kentillä oppimassa. Tinkan kanssa ollaan treenattu tottista, tai siis lähinnä minä olen treenannut että miten Tinkasta saa enemmän irti. Ja kyllä se hetkittäin näyttää oikeastaan jo hienoltakin!

Ajatus on siis ollut se, että opettelen keinoja, joilla saan Tinkan parempaan mielentilaan treenissä, opettelen lukemaan koiraa jotta saan sen pidettyä hyvässä mielentilassa ja opettelen lopettamaan treenin ajoissa. Haukkumista on lisätty entisestään - siis Tinkaa haukkuu minua ja minä opettelen väistämään sitä. Että siis Tinka saisi dominoida minua. Edes jossain. Kotona raukka on aika tossun alla... Toimii, mutta en vielä osaa painostaa sopivasti, että saan irti juuri sen mitä haluan. Lujaahan Tinkaa ei voi painostaa, puhutaan siis siitä, että mihin kohtaa minä katson ja nojaanko nyt 5 senttiä vai kenties 10 senttiä eteenpäin vai taakse. Haukusta saan silloin tällöin sellaisen kuin tahdon, mutta en vielä tarpeeksi usein. Luovutan ja palkkaan turhan helposti. Pitäisi luottaa, että sieltä se nousee.

Haukuttamisesta on seurannut nyt sitten se, että aina kun tulen kotiin niin meillä haukutaan, ulvotaan ja jodlataan. Ennen vain noita kahta jälkimmäistä. Ja isäntää Tinka komentaa aika näppärästi lenkille lähtiessä. Onneksi isäntä juoksee/pyöräilee sen verran lujaa, että loppuu se haukkuminen. Hih!

Ja leikittykin on. Sekin hetkittäin sujuu, varsinkin nyt kun kelit ovat viilentyneet. Tinkahan melkein villiintyi ensimmäisenä syksyn viileänä päivänä.

Jälki on kehittynyt keppien ilmaisun osalta huimasti viime kesästä. Tinka ilmaisee kepit varmalla maahanmenolla ja etsii jäljeltä juuri keppejä - ei mitään muuta. Paitsi että viimeksi söi kyllä parit jäniksenpapanat ennekuin ehdin kieltää... Keppien kanssa Tinkasta on tullut tosi sitkeä - kahdelta viimeiseltä peltojäljeltä ei ole jäänyt yhtään keppiä nostamasta. Hurei! Kulmat on pikkuisen liian epätarkat, mutta nenä pysyy maassa. Sitä lähdetään hiomaan seuraavaksi. Nameja ei jäljellä ole, Tinkan ajatus tuntuu katkeavan ruokaan. Varmaan joku Homer Simpson geeni "ruokaa, makkaraa, maksalaatikkoa", joten ruoka tulee vain kepeiltä.

Jaa-a. Ja seuraava päivitys sitten joulukuussa...

psst. Ja aivan karsea pentukuume edelleen. Huoh.