Juupa juu, kaikkea sitä pitää kokeilla. Eli Tinkan leikkimistä ja puruintoa koitimme tehostaa laittamalla sukan sisään kanansiiven ja sillä sitten leikittiin. Ei mitään mainittavaa parannusta, pitää kokeilla uudestaan. Ainut vain, että Tinka armas voi "vahingossa" syödä sen sukankin eikä vain sitä kanaa sieltä sisältä. Että näin meillä! :) Leikin kehittäminen onkin meillä ihan ykköstavoitteita, olen itseasiassa vähentänyt muuta sälää ympärillä ja yritän opetella tämän ensin. Noiden hakutreenien ja muutenkin tämän puuhailun lisääntyessä minusta tuntuu, että Tinka kuuntelee minua nyt paremmin kuin aiemmin.

Ollaan tehty muutama jälki ja Tinka on kyllä ihan kone näissä työhommissa. Vaikka se tottis ei juurikaan kiinnosta, niin työt sujuu sitäkin paremmin. Jäljelle mentiin taas Tinka etunenässä ja minä perässä kantapäät maahan painettuina. Motivaatiota oli riittämiin, sillä pikkukoira (eihän se enää mikään pikku ole...) oli haukkunut sisällä minun mennessä jälkeä tallaamaan. Tein jäljen hajanaisilla makkarapaloilla, mutta laitoin esineitä matkalle ja esineen alle ruokaa. Ei vielä oikein älynnyt, että esine tarkoittaa ruokaa, mutta ehkä muutaman kerran jälkeen jo asia selkenee. Yksi jäljistä oli kyllä varsinainen tekemisen taidonnäyte...loivia "kulmia", 90 asteen kulma ylämäkeen (!!!), lunta, jäätä...pieni aukko suunnittelussa ja reitinvalinnassa. Olin ihan varma, että mennään minne sattuu, mutta mitä vielä. Perille päästiin ihan ilman harhoja. Jäljet saa olla jo pitkiä ja niissä voi siis olla kulmiakin. Esineen ilmaisua harjoitellaan. Pelastuspuolella jäljellä on esineitä kun taas PK puolella siellä on keppejä. Molemmat tuoksuu ihmiselle, joten eiköhän Tinka osaa asiat yhdistää. Kun en nimittäin tiedä, kumpaa ryhdytään tekemään vai mahdollisesti kumpaakin.

Hakua on reenattu muutamaan otteeseen ja kyllä Tinka siitä ihan hirmuisesti tykkää. Ihmiset on niiiiiiin ihania!