Perjantain varikkotreeneissä Tinka itsenäisesti katosi ensimmäisellä lähetyksellä. :) Lähetin etsimään maalinaista ja Tinkahan etsi. Meilkeinpä semmoiselta 100m kertaa 100 metriä alueelta, ihan itsenäisesti kuulematta myöskään luoksetulokutsuja tai vihellyksiä. Kun sitten sain taas koiran hallintaan, lähetin sen uudelle haulle, tällä kertaa Tinka kiersi ensin vasemmalle lenkin ja sitten samanmoisen oikealle ja sieltä se maalinainen sitten löytyikin. Ja tietysti täyttä laukkaa koko ajan - eihän se ehdi mihinkään siinä vauhdissa edes reagoida! Hullu koira. Ilmaisu meni hyvin, ei räppimisiä.

Toinen maalinainen oli matalalla, mutta piilossa ja sitä etsittiin myös tovi. Tinka alkoi hyytyä, mutta jaksoi tehdä töitä maalinaisen löytymiseen asti. Tinka teki hienosti töitä ja lähti hyvin irtoamaan suuntiin, jotka kädelläni osoitin. Tätä ei siis ole erikseen harjoiteltu. Eli kiersimme hissukseen koiran perässä ja pyysin sen välillä luo ja lähetin sivuille/eteen/erilaisiin koloihin ja sinne se meni.

Varikkotreenin jälkeen olit tosi tyytyväinen ilmaisun räppimättömyyteen. Nyt pitää saada siihen varmuutta, ettei Tinka ota häiriötä minusta tai muista ympärillä olijoista. Ja haukkuun vahvuutta.

Tänä aamuna tehtiin takametsässä treeniä Napsun ja mudien kanssa. B ja R:kin tulivat kurkkimaan treeniä ja pääsivät osallistumaankin. B tykkää katsella koiria ja vaikka koirat aika säpäkästi haukkuukin, niin B vaan hiimailee. Tinkalle tehtiin kaksi pitkää pistoa, mutta ilman tuulta, joten jälkeähän se ajeli. Eikä tullut käskyllä pois. Plaah. Ilmaisut oli ihan ok, mutta häiriötä Tinka ottaa helposti. Siihen siis sitkeyttä. Viimeinen tehtiin suhteellisen lyhyt pisto, ideana se, ettei Tinka pääse jäljen kautta maalinaiselle. Se meni hyvin. Tyytyväinen olen Tinkan innokkuuteen ja tahtoon toimia ja etsiä. Nyt vaan hallintaa...

On tosi kiva seurata Napsun edistymistä ja kasvamista. Se on NIIIIIIN erilainen kuin Tinka! Samoin kun on tosi mukava nähdä mudien edistyminen. Ja kiva päästä tekemään yhdessä treeniä - ensi kesänä sitten nähdään tuliko siitä mitään. :)

Kävin myös seuraamassa agivalmennusta ja heh, Tinka olisi hyppinyt seinille ja luultavasti haukkunut kaksi tuntia yhteen soittoon siellä...Agia olisi kyllä mahtava päästä kokeilemaan. Muutama koira oli erittäin mielenkiintoinen, pari ohjaaja samoin. Taru ehkä hieman (!) oli noloissaan, kun tein siellä itsekseni ohjausliikkeitä ja yritin innostaa Tarua pomppimaan tahdissa ettei tule kylmä. Olin myös onnistuneesti kysynyt yhdeltä ihmiseltä kolme kertaa minkä ikäinen hänen koiransa on, enkä siis muista sitä tehneeni. Miten niin, kuka sanoi, että väsyttää??

Niin, ja Napsu oli meillä hoidossa pari tuntia. Olipa kiva! Aluksi se ravaili ja poukkoili, sitten kävi nukkumaan. Menin metsään Tinkan ja Napsun kanssa ajatuksena antaa koirien pikkuisen vain juosta ja jipii, takametsässä oli ihmisiä jänismetsällä. Niinhän siinä kävi, että koirat kävi haukkumassa metsästäjät, sen jälkeen ajelivat vähän jänistä ja sittenpä teinkin johtajaratkaisun ja laitoin koirat tarhaan ja nappasin B:n ulkoilutettavaksi.

Ensi viikolla pitäisi kyllä päästä tottistelemaan kentälle. Ja laukausjuttuja pitäisi myös päästä treenaamaan.