Koskapa keppien ilmaisuun pitää saada uutta puhtia, kokeilimme seuraavaa: keppien hajustuksen varmistamiseksi nukuin keppien kanssa päiväunet - levittelin kepit peiton alle ja toivoin parasta. Ensi kerralla en kyllä kaada niitä suoraan metsätreenipussista lakanalle. Tällä hetkellä kepit ovat samassa pussissa hikisten treenivaatteiden kera.

Tein hakkuuaukealle metsätraktorin alamäkiuraan alkujäljen, josta 90 asteen kulma metsään, pyöreä käännös oikealle ylämäessä mustikkavarvikossa, pikkuisen kaartaen kaatuneen puun ohi edelleen mustikkavarvikossa ja lievään ylämäkeen ja vielä 90 asteen kulma, edelleen mustikkavarvikossa. Järkevän kuuloinen jälki, juuri sellainen kuin suunnittelin, huhhuh. Keppejä kymmenen, loppuun laitoin esineen. Ajatuksena, että sillä voi sitten vaikka leikkiä, jos Tinka aiheesta innostuu. Jäljellä myös makkarakasoja ja muutamissa kohdissa 3-4 askeleen makkarapätkiä. Harmillisesti muurahaisia oli paikalla turhan monta ja se sotki pari hyvää kohtaa. Jälkeä en vanhenna ollenkaan ja vaadin, että Tinka ajaa ihan jäljen päällä.

Keppejä nousi ylös 8, nousematta jäi alusta ensimmäinen keppi ja yksi ylämäessä ollut keppi. Niitä Tinka ei merkannut mitenkään. En antanut hihnapakotetta keppien kohdalla, sillä Tinka ei merkannut keppejä millään lailla. En usko, että se edes haistoi niitä hajustamisesta huolimatta. Alkujälki oli melkoista touhotusta, sain roikkua liinassa ihan urakalla. Heti ensimmäisen kulman jälkeen meno oli tosi mukavaa, reipasta, mutta ei ollenkaan kiihkeää. Mustikkavarvikossa keppien ilmaisu oli tosi hienoa, Tinka palasi takaisin kahden kepin kohdalla mentyään ensin puoli askelta ohi. Näki selvästi, että se tiesi miten toimitaan ja tahtoi tehdä töitä. Kehuin kovasti ja syötin kourallisia makkaraa. Lopussa leikittiin esineellä ihan vain hetki ja sekin onnistui. Leikin tarkoituksena minulla on lopettaa jäljen ajo ja jos Tinka mahdollisesti on paineistunut minun toiminnastani, se saa siinä ehkä hieman rentoutua. Ja tietää, että hommat loppuu.

Lisää vaan treeniä. :)

Lenkillä käynnit ovat olleet melko kummallisia nyt muutaman viikon yksinhuoltaja-aikana. Eilen käytiin vankkuriajelulla pikku-ukon ja T:n kanssa. Tinka vetää tosi kivasti. Harmillisesti vaan meiltä lähtiessä, sama minne suuntaan, on aina pikkuista alamäkeä. Vankkurit vähän painavat päälle, vaikka vauhtia koitaakin toppuutella. Ja kotiin tullessa on aina ylämäkeä... Käytiin myös vaunukävelyllä, ajatuksena laskea Tinka irti metsätielle juoksentelemaan. Vaan kuinkas ollakaan, pikkuisen lammikon pohjassa oli ison karhun jäljet. Koira kiinni ja takaisin kotiin. Jäi hiukan lyhyeksi se reissu. Tiedänhän minä, että täällä on karhuja, mutta eivätkö ne voisi olla ihan näkymättömiä, niinkuin yleensä? Voisin uskotella itselleni, etteivät ne ole tuossa ihan talon vieressä yöllisillä retkillään.

Tottiksessa luoksetulot alkavat olla suorempia ja huomattavasti varmempia kuin kolme viikkoa sitten. Ollaan treenattu pää jalkojenvälissätakaperinkulkua, näyttää toimivan vaikka melko eksoottiselta näyttääkin. Ja ollaan opeteltu ryömimistä: Tinka ryömii B:n jalkojen välistä. Tosin minä pidän kiinni pikkuihmisestä ja ohjaan Tinkaa nakeilla. Muuten mahtaisi tulla melkoinen rodeo.